Elikkäs, torstaina (8.7.) Jeelan vasen takajalka juuttui häkin ritiläosaan Jeelan yrittäessä hypätä häkin päälle ja venähti. Otin tietysti ritilän heti pois ettei satu mitään uudelleen. Seuraavana päivänä (9.7.) Jeela onnistui saamaan päähänsä kärpäspaperia. Raukka alkoi sitten reuhtomaan koska yritti saada sen korviin junttaantunutta liimapaperia pois. 
Saatiin kuitenkin paperi pois kivutta, ja korvat pestiin voilla ja fairyllä. 

Seuraavana päivänä (lauantaina, 10.7.) veljeni oli tuonut ajokkimme sisälle, ja tämä tietysti riistaviettisenä oli rymistänyt ovestani sisään suoraan kanin kimppuun. Luojan kiitos äidin kihlattu oli tulossa juuri vessaan ja tajunnut tilanteen. Itse olin rannassa hakemassa äidin kanssa vettä lampaille, kunnes näen että Jeelaa tuodaan rantaan myös. Säikähdin aivan älyttömästi, koska en tiennyt mitä oli tapahtunut. Juoksin vastaan, ja näin että Jeela oli todella huonona ja sen niska oli aivan märkä. Tarkemmin kun katsoin, sen korvien päällä oli paljon mustelmia ja niskasta löytyi muutamia puremajälkiä. 

Äidin kihlatun pelastaessa Jeelaa koiran hampaista, oli se kuulemma mennyt ihan veltoksi ja makasi lattialla. Itkin samalla kun vein Jeelaa takaisin ylös. Huoneeseeni mennessäni huomasin, että koira oli hajottanut ja sotkenut täydellisesti neidin häkin. Laskin Jeelan tuolilleni, hoidin oikeilla aineilla puremajälkiä ja silittelin sitä. Korjasin häkin, ja laitoin Jeelan sinne takaisin. Se ei liikkunut, ei syönyt ja joikin vain kun ruiskusta antoi. Loppuillan se vain makasi apaattisena. Olin aivan varma, että se olisi ollut sen viimeinen yö. 
Valvoin sen kanssa pitkälle aamuyöhän, kunnes oli aivan pakko päästä nukkumaan. Jätin varmuuden vuoksi Jeelalle kuivan heinän sekä veden lisäksi tuoretta heinää ja näkkärin.

Aamulla herätessäni katsoin suoraan huoneeni kulmaan. Jeela söi siinä heinää tyytyväisenä. Pieni ilo sekin oli, että ruoka maistui. Jeela ei kuitenkaan vielä liikkunut, pissasi alleen ja jäi samaiseen lätäkköön makaamaan josta se piti aina siirtää. 
Samana iltana alkoi se jo liikkumaan. Valvoin sen kanssa taas pitkälle aamuyöhön.

Seuraavana aamuna (tänään 12.7.) Jeela oli jo suurimmaksi osaksi parantunut shokistaan. Se liikkuikin jo ja käytti taas vessaansa. Ajattelin sitten, että nyt lähdemme pihalle ja lähdimmekin. Jeela pomppi siellä n. 15min kunnes yritti taas punkea syliini. Nyt se jo makoilee (lue; retkottaa) täysin 'normaalissa' asennossa (jalat pitkällä). 

Vielä kuitenkin täytyy silmäillä tilannetta, jalalle se astuu jo mutta varovasti. Nyt vaan jää arvoitukseksi, päästäänkö sinne Hyvinkään näytsiin. Onhan tässä vielä kolmisen viikkoa aikaa miettiä, kun vielä ilmoaikaakin on. Kyllä tästä selvitään :-)